Puolueen jäseneltä vaaditaan, että hänellä ei ole yksityisiä tunteita ja että hän ei suo itselleen mitään helpotusta puoluekiihkon harjoittamisessa. Hänen edellytetään elävän alituisessa ulkoisten vihollisten ja sisäisten kavaltajien vihaamisen, voitonhuuman ja Puolueen mahdin ja viisauden edessä nöyrtymisen vimmassa. Hänen tyydytystä vailla olevan elämänsä aiheuttama tyytymättömyys käännetään ulospäin ja tuhlataan sellaisiin seikkoihin kuin Kahden Minuutin Vihaan, ja ajattelu joka kenties voisi aiheuttaa epäilevää ja kapinallista asennoitumista, tukahdutetaan jo etukäteen sillä sisäisellä kurilla, joka alkaa varhaisessa lapsuudessa. Kurin ensimmäinen ja yksinkertaisin vaihe, joka voidaan opettaa jo pienille lapsille, on uuskielen rikospysähdys. Rikospysähdys tarkoittaa kykyä heti, vaistomaisesti pysähtyä jokaisen vaarallisen ajatuksen kynnykselle. Siihen sisältyy myös kyky olla käsittämättä analogioita, yhdenmukaisuussuhteita, loogisia erehdyksiä ja yksinkertaisimpiakin totuuksia, jos ne ovat vihamielisiä Ingsocille, ja kyky olla vaivautunut ja torjuva, esiintyipä ajatus mikä tahansa, joka saattaisi johtaa harhaoppiseen suuntaan. Rikospysähdys tarkoittaa lyhyesti sanoen suojaavaa typeryyttä. Mutta ei edes typeryys riitä. Päinvastoin, oikeaoppisuus täydellisessä mielessä vaatii omien sielullisten toimintojen hallintaa yhtä paljon kuin itsekiduttaja hallitsee ruumistaan. Oceanian yhteiskunta perustuu viime kädessä siihen uskoon, että Iso Veli on kaikkivoipa ja Puolue on erehtymätön. Mutta koska Iso Veli todellisuudessa ei ole kaikkivoipa eikä Puolue ole erehtymätön, tarvitaan väsymätöntä, hetkessä hetkeen joustavaa tosiasiain käsittelyä. Tätä tarkoittava avainsana on mustavalko. Niin kuin niin monilla uuskielen sanoilla, tälläkin on kaksi keskenään ristiriitaista merkitystä. Vastustajasta käytettynä se tarkoittaa tapaa häpeämättä väittää, että musta on valkoista, aivan päinvastoin kuin todellisuudessa on laita. Puolueen jäsenistä käytettynä se tarkoittaa uskollista alttiutta sanoa, että musta on valkoista, jos puoluekuri niin vaatii. Mutta se tarkoittaa myös kykyä uskoa, että musta on valkoista, ja vielä enemmän, kykyä tietää, että musta on valkoista, ja unohtaa että on milloinkaan kuvitellutkaan muuta. Tämä edellyttää alituista, jatkuvaa menneisyyden muuttamista, jonka taas tekee mahdolliseksi kaiken muun käsittävä ajatus järjestelmä, joka tunnetaan uuskielessä sanalla kaksoisajattelu.

  Entisyyden muuttaminen on välttämätöntä kahdesta syystä, joista toinen on avustava, toinen varovaisuussyy. Avustava syy on se, että Puolueen jäsen samoin kuin proletaarikin sietää nykyistä olotilaa osaksi sen vuoksi, että ei ole mihin sitä verrata. Hänet on irroitettava menneisyydestä, aivan samoin hänet on irroitettava vieraista maista, koska on tarpeellista hänen uskoa olevansa parempi kuin esi-isänsä ja aineellisen elämän keskitason olevan alituisessa nousussa. Mutta paljon tärkeämpi syy on se, että menneisyyden tarkistaminen on tarpeen Puolueen erehtymättömyyden turvaamiseksi. Ei riitä että ainoastaan puheet, tilastot ja kaikki historialliset todisteet alituisesti saatetaan ajanmukaisiksi, jotta voitaisiin osoittaa Puolueen ennustusten aina olleen oikeita, vaan myös on niin, että milloinkaan ei voida myöntää tapahtuneeksi mitään opillista tai poliittista muutosta. Mielipiteen ja politiikan muuttaminenhan olisi heikkouden tunnustamista. Jos esimerkiksi Euraasia tai Itä-Aasia (kumpi tahansa) on tänään Oceanian vihollinen, sen maan täytyy aina olla ollut Oceanian vihollinen. Ja jos tosiasiat puhuvat päinvastaista, tosiasiat on muutettava. Näin siis historia kirjoitetaan alati uudelleen. Tämä joka päivä tapahtuva menneisyyden väärentäminen, josta huolehtii Totuuden Ministeriö, on yhtä välttämätöntä hallinnon vakaana pysyttämisen kuin Rakkauden Ministeriön harjoittaman sorto- ja vakoilutyön vuoksi.

  Menneisyyden muuttuvuus on Ingsocin opissa keskeinen piirre. Menneet tapahtumat, niin väitetään, eivät ole ehdottomasti olevaisia, ne pysyvät vain kirjoitetuissa asiakirjoissa ja ihmisten muistissa. Menneisyys on sitä, mitä asiakirjat ja muistitieto sanovat. Ja koska Puolue täysin hallitsee kaikki historialliset asiakirjat ja myös jäsentensä muistin, menneisyys on tietysti sellainen kuin Puolue tahtoo. Tästä taas seuraa, että vaikka menneisyys on muuttuvainen, sitä ei ole milloinkaan muutettu mistään kohdasta. Sillä kun se on muutettu siihen muotoon kuin kulloinkin on ollut tarpeellista, tämä uusi muoto on menneisyys, eikä toisenlaista menneisyyttä ole milloinkaan voinut olla. Tämä pitää paikkansa silloinkin — niin kuin usein tapahtuu — kun sama tapahtuma on samankin vuoden kuluessa muutettu useita eri kertoja aivan tuntemattomaksi. Puolueella on aina hallussaan ehdoton totuus, ja selväähän on, että ehdoton totuus ei milloinkaan ole voinut olla erilainen kuin se on nyt. Huomataan siis, että menneisyyden hallinta riippuu ennen kaikkea muistin harjoittamisesta. Varmistautuminen siitä, että kaikki kirjalliset todistuskappaleet ovat kunkin hetken oikeaoppisen käsityksen mukaisia, on vain koneellinen toimenpide. Mutta on myös tarpeen muistaa, että tapahtumat ovat tapahtuneet toivotulla tavalla. Ja jos on tarpeen järjestellä muistiaan tai peukaloida kirjallisia todisteita, on myös välttämätöntä unohtaa, että niin on tehty. Tämä temppu on opittavissa samoin kuin mikä muu sielullinen tekniikka tahansa. Puolueen jäsenten enemmistö on oppinut sen, samoin oppivat sen varmasti kaikki, jotka ovat älykkäitä ja oikeinajattelevia. Vanhassa englannin kielessä tätä sanotaan »realiteettien kontrolliksi», uuskielessä sen nimi on kaksoisajattelu, vaikka kaksoisajatteluun sisältyy paljon muutakin.

  Kaksoisajattelu tarkoittaa kykyä samanaikaisesti sisällyttää ajatuksiinsa kaksi päinvastaista uskomusta ja hyväksyä molemmat. Puolueen älymystöön kuuluva tietää, mihin suuntaan hänen on muutettava muistiaan; sen vuoksi hän tietää tekevänsä tepposet tosioloille; mutta harjoittamalla kaksoisajattelua hän myös tuottaa itselleen sen tyydytyksen, että tosioloille ei ole tehty väkivaltaa. Tämä ajatustapahtuma on suoritettava tietoisesti, muuten se ei ole riittävän täsmällinen, mutta sen täytyy myös olla tiedoton, sillä muussa tapauksessa se tuottaisi väärennyksen ja syyllisyyden tunteen. Kaksoisajattelu on Ingsocin varsinainen sydän, sillä Puolueen olennaiseen toimintaan kuuluu, että käytetään tietoista petosta ja samalla säilytetään rehellisyyteen liittyvä luja tarkoituksenmukaisuus. Harkittu valhe, johon itse aidosti uskoo, jokaisen epämukavaksi tulleen tosiasian unohtaminen ja sen muistaminen kun se taas tulee edulliseksi, sen vetäminen esille unohduksesta kun sitä tarvitaan, ehdottoman tosiolevaisuuden kieltäminen ja samalla nojautuminen kieltämäänsä tosiolevaan — kaikki tämä on ehdottoman välttämätöntä. Myös kaksoisajattelu-sanan käyttäminen on välttämätöntä, jotta voisi harjoittaa kaksoisajattelun. Käyttämällä tätä sanaa näet myönnetään, että totuutta parannellaan. Uudella kaksoisajattelulla poistetaan tämä tieto, ja näin aina loputtomiin, niin että valhe koko ajan juoksee totuuden edellä. Ja loppujen lopuksi juuri kaksoisajattelun avulla Puolue on pystynyt — tietääksemme pystyy tuhansia vuosia — pysäyttämään historian kulun.

  Kaikki entiset harvainvaltajärjestelmät ovat menettäneet valtansa joko sen vuoksi, että ne ovat luutuneet, tai sen vuoksi että ne ovat pehmentyneet. Joko ne ovat tulleet tyhmiksi ja röyhkeiksi, olleet mukautumatta muuttuviin olosuhteisiin ja sitten syösty syrjään, tai ne ovat tulleet vapaamielisiksi ja aroiksi, tehneet myönnytyksiä silloin kuin olisi pitänyt käyttää väkivaltaa, ja silloinkin ne on syrjäytetty. Voi sanoa, että ne ovat kaatuneet joko itsetietoisuuteensa tai itsetiedottomuuteensa. Puolueen urotyö on, että se on luonut ajatusjärjestelmän, johon nämä molemmat edellytykset mahtuvat samanaikaisesti. Eikä Puolueen valta voisikaan tulla pysyväksi millään muulla älyllisellä pohjalla. Jos haluaa hallita ja pysyä vallassa, täytyy pystyä muuttamaan tosiolevaisen sisäinen merkitys. Hallitsemisen salaisuus on näet se, että uskoo omaan erehtymättömyyteensä samalla kun pystyy ottamaan oppia tekemistään erehdyksistä.

  Tuskin tarvitsee sanoa, että taitavimpia kaksoisajattelun harjoittajia olivat ne, jotka keksivät kaksoisajattelun ja tietävät, että se on suunnattoman avara sielullisen pettämisen järjestelmä. Ne jotka meidän yhteiskunnassamme parhaiten tietävät mitä tapahtuu, näkevät myös vähiten, millainen maailma todella on. Yleensä voidaan sanoa, että mitä suurempi ymmärrys, sitä suurempi pettymys: mitä älykkäämpi ihminen on, sitä kauempana hän on viisaudesta. Tätä osoittaa selvästi se tosiseikka, että sotahysteria kiihtyy sitä mukaa, mitä korkeammalle yhteiskunnallisessa asteikossa tullaan. Lähinnä järkiperäisesti suhtautuvat sotaan riidanalaisten maiden alistetut kansat. Näille kansoille on sota yksinkertaisesti vain yhtämittaista onnettomuutta, joka lainehtii heidän ylitseen kuin vuorovesi. Heille on täysin yhdentekevää kumpi puoli voittaa. He tietävät yliherruuden vaihtumisen merkitsevän vain sitä, että heidän on tehtävä entistä työtään uusille herroille, jotka kohtelevat heitä täsmälleen samalla tavalla kuin entiset Hieman suositummassa asemassa olevat työntekijät, joista me käytämme nimitystä »prole-luokka», ovat vain silloin tällöin tietoisia sodasta. Heidät voidaan tarpeen tullen kiihdyttää pelon ja vihan vimmaan, mutta omissa oloissaan he voivat pitkiksi ajoiksi unohtaa, että koko sotaa onkaan. Tosi sotainnostus on löydettävissä vain Puolueen riveistä, ennen kaikkea Sisärenkaan keskuudesta. Maailmanvalloitukseen uskovat lujimmin ne, jotka tietävät sen mahdottomuuden. Tämä erikoislaatuinen vastakohtien yhteenliittäminen — tietävä tiedottomuus, kyynillinen kiihko — on Oceanian yhteiskunnan päätunnusmerkkejä. Virallinen ideologia on tulvillaan ristiriitoja silloinkin kun siitä ei ole mitään käytännöllistä etua. Näin Puolue hylkää ja halventaa joka ainoan periaatteen, jonka varassa sosialistinen liike alun perin oli, ja se tekee tämän nimenomaan sosialismin nimissä. Se saarnaa ennennäkemätöntä työtätekevän luokan halveksimista, ja se pukee jäsenensä univormuun, joka aikoinaan oli ruumiillista työtä tekevien erikoispuku ja juuri tästä syystä nyt otettiin käytäntöön. Järjestelmällisesti Puolue heikentää perheen lujuutta, ja käyttää perheen johtajasta nimitystä, joka suoranaisesti vetoaa perheuskollisuuteen. Myös meitä hallitsevien neljän ministeriön nimet osoittavat häpeämätöntä tosiasioiden harkittua toisinpäin kääntämistä. Rauhan Ministeriö hoitaa sota-asioita, Totuuden Ministeriö huolehtii valheista, Rakkauden Ministeriö kidutuksesta ja Yltäkylläisyyden Ministeriö nälkiintymisestä. Nämä ristiriitaisuudet eivät ole sattumanvaraisia, eivätkä ne ole peräisin tavanmukaisesta tekopyhyydestäkään: ne ovat harkittua kaksoisajattelua. Sillä vain ristiriitaisuuksia yhdistämällä valta voidaan pitää rajattomiin aikoihin asti. Vanha rengas ei ole murrettavissa millään muulla keinoin. Jos ihmisten tasa-arvoisuus halutaan ainaiseksi hävittää — jos yläluokan on määrä pysyä paikallaan — silloin on kontrolloidun järjettömyyden oltava vallitseva sielullinen tila.

  Mutta on vielä kysymys, johon emme tähän mennessä vielä ole puuttuneet. Se on: minkä vuoksi on ihmisten tasa-arvoisuus hävitettävä? Edellyttäen että tapahtumakoneisto on tullut oikein kuvatuksi, mikä on tämän valtavan, tarkoin suunnitellun, historian tiettyyn ajankohtaan jähmetyttämistä tarkoittavan ponnistuksen alkusyy?

  Tulemme keskeiseen salaisuuteen. Niin kuin olemme nähneet, Puolueen salaisuus, ennen kaikkea Sisärenkaan mystiikka perustuu kaksoisajatteluun. Mutta vielä syvemmällä on perimmäinen alkusyy, ei milloinkaan kysymyksenalaiseksi pantu vaisto, joka ensinnä johti vallan anastamiseen ja tuotti maailmaan kaksoisajattelun, Ajatuspoliisin, alituisen sodan ja kaikki muut välttämättömät tarvikkeet. Tämä alkusyy on itse asiassa...

  Winston huomasi ympärillään vallitsevan äänettömyyden samalla tavalla kuin uusi ääni herättää huomiota. Hänestä tuntui, että Julia oli jonkin aikaa kuunnellut hyvin hiljaa. Julia makasi hänen vieressään yläruumis lanteita myöten paljaana, poski nojasi käteen ja tumma hiuskihara oli kierähtänyt silmän päälle. Hänen rintansa kohoili hitaasti ja säännöllisesti.

  »Julia.»

  Ei vastausta.

  »Julia, oletko hereillä?»

  Ei vastausta. Julia nukkui. Winston pani kirjan kiinni, laski sen varovasti lattialle, paneutui pitkäkseen ja veti peitteen heidän molempien ylitse.

  Lopullista alkusyytä hän ei siis vielä tiennyt, ajatteli hän. Miten? Sen hän käsitti. Mutta Miksi? Sitä hän ei tiennyt. Ensimmäisessä ja kolmannessa luvussa ei ollut itse asiassa mitään, mitä hän ei olisi jo tiennyt, niissä oli vain koottu järjestelmäksi hänen aikaisemmat tietonsa. Mutta luettuaan sen hän käsitti entistä paremmin, ettei hän hullu ollut. Vähemmistöön, yhden ainoankin henkilön suuruiseen vähemmistöön kuuluminen ei vielä merkitse, että on hullu. Oli olemassa totuus, ja oli olemassa valhe, ja jos piti kiinni totuudesta vaikka koko maailmaa vastaan, ei silti ollut hullu. Laskeva aurinko heitti keltaisen säteen vuoteelle. Winston ummisti silmänsä. Aurinko hänen kasvoillaan ja tytön pehmeä ruumis, joka kosketti hänen omaansa, loi lujan, nukuttavan, luottavan tunnelman. Hän oli turvassa, kaikki oli kunnossa. Hän nukahti ja sopersi nukahtaessaan: »Järki ei ole tilastollista». Ja hän tunsi, että tämä ajatus sisälsi syvän viisauden.

  X

  Kun hän heräsi, hänestä tuntui kuin hän olisi nukkunut kauan, mutta vilkaisu vanhanaikaiseen kelloon osoitti, että nyt oli vasta kaksikymmentäkolmekymmentä. Hän torkkui vielä hetken. Sitten kuului taas tavanmukainen syväkeuhkoinen ääni laulavan pihalla:

  »Se oli vain toivoton haave,

  se meni kuin huhtikuun päivä.

  Yks katse, yks sana: kuin aave

  se katos, jäi vain surun häivä.»

  Älytön laulu oli siis yhä suosiossa. Sitä kuuli vieläkin joka paikassa. Se oli kestänyt kauemmin kuin Vihan Hymni. Julia heräsi, kiskotteli nautinnollisesti ja nousi vuoteesta.

  »Minun on nälkä», hän sanoi. »Keitetäänpä lisää kahvia. Piru vieköön, tulihan on sammunut ja vesi jäähtynyt!» Hän otti keittimen käteensä ja heilutteli sitä. »Öljy lopussa!»

  »Eiköhän Charringtonilta mahtaisi saada.»

  »Ja minä kun olin aivan varma, että se oli täynnä. Otanpa vaatteeni», hän lisäsi. »Alkaa tulla kylmä.»

  Winstonkin nousi ja pukeutui. Väsymätön ääni lauloi yhä:

  »Vaan kaiken korjaavi aika,

  ja tuskissa mieleni tointuu;

  pian päättyy murheiden taika,

  sydän-äänet kirkkaina sointuu!»

  Kiinnittäessään suojapukunsa vyötä hän meni katsomaan ikkunasta. Aurinko oli jo laskenut talojen taakse eikä enää paistanut pihamaalle. Laakakivet olivat märät, kuin vasta pestyt. Oli kuin taivaskin olisi pesty, niin kirkas ja vaalea oli sen sini savupiippujen lomassa.

  Pyykkieukko kulki väsymättä edestakaisin, vuoroin vaieten, vuoroin purkaen tunteitaan, laulaen ja ollen laulamatta ja yhä vain ripustaen nuoralle uusia lapsenriepuja. Mahtoiko hän elatuksekseen pestä vaatteita, mietti Winston itsekseen, vai oliko hän kahdenkymmenen vai kolmenkymmenen lapsenlapsen orjana? Julia oli tullut hänen viereensä. Kuin lumoutuneina he katselivat alhaalla puuhailevaa tanakkaa tätiä. Kun eukko oli luonteenomaisimmassa asennossaan, paksut kädet kurottamassa nuoraa kohden, vahvat tamman-lautaset ojossa, Winstonista ensi kerran tuntui, että tuo nainenhan on kaunis. Hänen mieleensä ei ollut vielä milloinkaan juolahtanut, että viisissäkymmenissä olevan naisen ruumis, raskauksien muodottomaksi pullistama ja sitten työn kuin yli-ikäiseksi turnipsiksi kovettama ruho saattaisi olla kaunis. Mutta niin vain oli, ja miksipä ei olisi ollut? Vahva, linjaton vartalo kuin mikäkin graniittimöhkäle, ja karkea, punainen iho... sama suhde sillä nuoreen tyttöön kuin kiulukalla kukkivaan ruusuun. Miksi hedelmän pitäisi olla huonompi kuin kukan?

  »Hän on kaunis», sanoi Winston hiljaa.

  »Metri lonkasta lonkkaan», totesi Julia.

  »Se on hänen tapansa olla kaunis», sanoi Winston.

  Julian hoikka uuma oli tiukasti Winstonin käsivarren puristuksessa. Julian reisi lanteesta polveen asti koski hänen reiteensä. Heidän ruumiistaan ei milloinkaan tulisi ainoatakaan lasta. Sitä he eivät voisi ikinä tehdä. Heidän oli tyydyttävä vain sanoihin ja ajatuksiin voidakseen edelleen säilyttää salaisuutensa. Tuolla naisella tuolla alhaalla, hänellä ei varmaankaan ollut ainoatakaan ajatusta, hänellä oli ainoastaan lujat käsivarret, lämmin sydän ja hedelmällinen vartalo. Kuinkahan monelle lapselle hän olikaan mahtanut antaa elämän? Hyvinkin ehkä viidelletoista. Hetken ehkä hänkin oli kukoistanut, vuoden kenties, kukkinut kuin villiruusu. Sitten hän oli yhtäkkiä turvonnut kuin kypsyvä hedelmä ja tullut kovaksi ja punaiseksi ja karheaksi, ja sen jälkeen hänen elämänsä oli ollut vain pesemistä, parsimista, keittämistä, lakaisemista, kiilloittamista, paikkaamista, pesemistä, ensin omille lapsilleen, sitten lastenlapsilleen, yli kolmekymmentä vuotta yhteen menoon. Ja yhä vain hän lauloi. Winstonin mystillinen kunnioitus häntä kohtaan sisälsi myös vaikutelman kirkkaasta, pilvettömästä taivaasta, joka savupiippujen takana ulottui loputtomaan etäisyyteen. Oli omituista ajatella, että taivas oli sama kaikkialla, niin Euraasiassa kuin Itä-Aasiassa kuin täälläkin. Ja ihmiset tuon taivaan alla, hekin olivat hyvin samanlaisia... kaikkialla, koko maailmassa, sadat tai tuhannet miljoonat ihmiset olivat juuri tällaisia, ihmiset, jotka eivät tienneet toisistaan mitään, olivat vihan ja valheiden muurin erottamina ja silti jokseenkin tarkkaan samanlaisia... ihmiset, jotka eivät koskaan oppineet ajattelemaan, mutta jotka kuitenkin kätkivät sydämissään ja ruumiissaan ja lihaksissaan sen vallan, joka kerran muuttaisi maailman toiseksi. Jos oli toivoa olemassa, prolet olivat se toivo! Vaikka hän ei ollut lukenut Kirjaa loppuun, hän tiesi, että se oli Goldsteinin äärimmäinen ajatus. Tulevaisuus oli prole-luokan. Saattoiko olla varma siitä, että kun heidän aikansa tulisi pystyttää oma maailmansa, se ei olisi hänelle, Winston Smithille, yhtä vieras ja outo kuin Puolueen maailma? Varmasti, sillä tottahan toki se olisi ainakin järkevä maailma. Missä on tasa-arvoisuutta, siellä voi olla järkeäkin. Ennemmin tai myöhemmin tapahtuisi niin, ja voima muuttuisi tietoisuudeksi. Prolet olivat kuolemattomia. Sitä ei voinut epäillä katsellessaan tuota urheata olentoa tuolla alhaalla. Lopulta heidän heräämisensä hetki tulisi. Ja siihen asti, vaikka siihen kuluisi tuhat vuotta, he kaikesta huolimatta pysyisivät hengissä, ruumiista ruumiiseen siirtyisi elinvoima, jota Puolue ei kykenisi ottamaan eikä tappamaan.