Uuskielen tarkoituksena ei ainoastaan ollut tarjota käytettäväksi Ingsocin uskollisten kannattajien maailmankatsomusta ja sielullisia tapoja vastaavat ilmentimet, vaan myös tehdä kaikki niistä poikkeavat ajatustavat mahdottomiksi. Tarkoituksena oli, että kun uuskieli vihdoin oli kerta kaikkiaan ja yksinomaisesti otettu käytäntöön ja vanhakieli kokonaan unohdettu, kaikki harhaoppinen ajattelu — sellainen, joka poikkesi Ingsocin periaatteista — olisi kirjaimellisestikin mahdotonta, ainakin mikäli ajattelu riippui sanoista. Sanasto oli siten rakennettu ja kokoonpantu, että kyettiin tarkoin ja useinkin erittäin herkästi ilmentämään jokainen ajatus, jonka kohtuudella saattoi voida odottaa Puolueen jäsenen haluavan ilmaista, kun taas sen ulkopuolelle jäivät kaikki muut ajatukset, samoin kuin mahdollisuus päästäkin niihin mitään epäsuoraa tietä. Tämä oli aikaansaatu osaksi keksimällä uusia sanoja, mutta pääasiallisesti poistamalla epämieluisat ja sellaiset sanat, jotka olivat peräisin harhaoppisista ja yleensäkin toisarvoisista ajatuksista. Yksi ainoa esimerkki tästä. Sellainen sana kuin vapaa oli yhä jäljellä uuskielessä, mutta sitä voitiin käyttää enää ainoastaan toteamuksissa sellaisissa kuin »tämä koira on vapaa kirpuista», tai »tämä alue on vapaa puista». Sitä ei voinut lainkaan käyttää entisessä, vanhassa merkityksessä »poliittisesti vapaa», »älyllisesti vapaa», koska poliittista sen paremmin kuin ajatuksenkaan vapautta ei enää ollut edes käsitteinä, ja ne sen vuoksi pakostakin olivat nimettömiä eikä niillä voinut olla ilmaisinta. Aivan erikseen harhaoppisten sanojen hävittämisestä pidettiin sanaston supistamista sinänsä päämääränä, eikä säästetty ainoatakaan sanaa, joka voitiin hävittää. Uuskielen tarkoituksena ei ollut laajentaa vaan kaventaa ajatuskenttää, ja tätä tarkoitusperää edistettiin epäsuorasti siten, että supistettiin sanojen valitsemismahdollisuudet vähimpäänsä.

  Uuskieli perustui siihen englannin kieleen, jonka me tunnemme, vaikka oli paljon uuskielisiä sanontoja — täysin ilman uusia sanoja — joita meidän päiviemme englantia puhuva tuskin olisi saattanut ymmärtää. Uuskielen sanat jakautuivat kolmeen erilliseen luokkaan, joista käytettiin nimityksiä A-sanasto, B-sanasto (yhdyssanat) ja C-sanasto. On yksinkertaisinta, että käsittelemme kunkin luokan erikseen. Kielen kieliopilliset erikoisuudet voidaan ottaa puheeksi A-sanaston yhteydessä, koska samat lait ulottuvat kaikkiin kolmeen ryhmään.

  A-sanasto. A-sanastoon kuuluivat ne sanat, joita tarvitaan liike- ja jokapäiväisessä elämässä, siis sanat jotka merkitsevät syömistä, juomista, työskentelyä, pukeutumista, kulkemista portaita ylös ja alas, ajoneuvojen käyttämistä, keittämistä jne. Se on kokoonpantu miltei yksinomaan sellaisista sanoista, jotka jo olivat olemassa — esim. lyödä, juosta, koira, puu, sokeri, talo, pelto — mutta nykyenglannin sanastoon verrattuna niiden lukumäärä oli erittäin pieni, samalla kuin niiden merkitykset olivat paljon tiukemmin määritetyt. Ne oli puhdistettu kaikesta epämääräisyydestä ja vivahteista. Mikäli mahdollista, tämän luokan uuskieliset sanat olivat vain eräänlaisia staccato-ääniä, jotka ilmaisivat yhden ainoan selvästi rajoitetun käsitteen. A-sanastoa olisi tuskin ollut mahdollista käyttää kaunokirjallisiin tarkoituksiin tai poliittiseen ja filosofiseen ajatuksenvaihtoon. Se oli tarkoitettu ilmaisemaan ainoastaan yksinkertaisia, tarkoituksellisia ajatuksia, jotka tavallisesti kohdistuivat aineellisiin esineihin ja ruumiillisiin toimintoihin.

  Uuskielen kieliopissa oli kaksi luonteenomaista piirrettä. Toinen niistä oli se, että sanaluokat olivat miltei täydellisesti keskenään vaihdettavissa. Jokainen sana (periaatteessa tämä ulottui niinkin käsitteellisiin sanoihin kuin kuin, jos ja kun) oli käytettävissä yhtä hyvin teonsanana, nimisanana, laatusanana kuin apusananakin. Teonsana ei muodollisesti mitenkään eronnut nimisanoista, milloin ne olivat samaa juurta. Jo pelkkä tämä sääntö auttoi ilman muuta hävittämään monta vanhentunutta muotoa. Ajatus-sanaa esimerkiksi ei tarvittu, sillä sen korvasi ajatella, joka kävi sekä nimisanasta että teonsanasta. Tällöin ei noudatettu mitään johto-opillista periaatetta. Joskus säilytettiin entinen teonsana, joskus nimisana. Silloinkin kun merkitykseltään samansukuinen nimisana ja teonsana olivat eri kantaa, toinen niistä tavallisesti hävitettiin. Niinpä leikkaamista merkitsevän teonsanan tarpeen täydellisesti tyydytti puukkoa tarkoittava nimisana. Laatusanat muodostettiin lisäämällä nimi-teonsanaan pääte -täysi, adverbi saatiin päätteellä -tavoin. Niinpä juoksutäysi merkitsi »nopeaa», juoksutavoin samaa kuin »pian». Joukko vanhoja laatusanoja, esimerkiksi, hyvää, voimakasta, isoa, mustaa, pehmeää merkitsevät säilytettiin, mutta niiden lukumäärä oli varsin pieni. Niitähän tarvittiin vain vähän, kun laatumerkitys voitiin saada päätteellä. Nykyisiä adverbeja ei lainkaan säilytetty, -tavoin päätehän tyydytti kaikki tarpeet. Sellainen sana esimerkiksi kuin »mainiosti» voitiin vielä paremmin sanoa hyvätavoin.

  Jokainen sana — periaatteessa joka ainoa kielen sana — voitiin tehdä kielteiseksi alkuliitteellä epä-, ja vahvistaa alkuliitteellä plus-, ja edelleen vahvistaa alkuliitteellä kaksoisplus-. Niinpä epäkylmä merkitsi »lämmintä», pluskylmä ja kaksoispluskylmä »hyvin kylmää» ja »äärimmäisen kylmää». Näin oli saatu mahdolliseksi perinpohjaisesti vähentää sanastoa. Hyvä-sana esimerkiksi ei tarvinnut vastakohdakseen sanaa paha, koska vastaava ajatus voitiin yhtä hyvin — jopa paremminkin — ilmaista sanomalla epähyvä. Aina kun oli olemassa sanapari, joka ilmaisi vastakkaisia käsitteitä, oli ratkaistava, kumpi niistä hävitettiin. Oli siis ratkaistava, haluttiinko sanoa pimeä — epäpimeä, vai valoisa — epävaloisa.

  Toinen huomattava piirre uuskielen kieliopissa oli sen säännöllisyys. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki taivutukset noudattivat samaa sääntöä. Kaikki menneen ajan muodot päättyivät samoin. Kaikkien monikkomuotojen pääte oli sama. Ainoat sanaluokat, joiden sallittiin taipua epäsäännöllisesti, olivat asemosanat ja apuverbit. Ne noudattivat entistä käytäntöä. Sanaa, jonka ääntäminen oli vaikeata tai jonka saattoi kuulla erehdyttävästi, pidettiin jo tästä syystä sopimattomana. Miksi ääntämykseen kiinnitettiin niin suurta huomiota, käy selville lopumpana tätä tutkielmaamme.

  B-sanasto. B-sanastoon kuuluivat ne sanat, jotka oli tarkoituksellisesti tehty poliittista käyttöä varten. Siis sellaiset sanat, jotka eivät ainoastaan sisältäneet poliittista vihjausta, vaan jotka myös oli tarkoitettu halutulla tavalla määräämään niitä käyttävän henkilön sielullinen asenne. Ellei ollut täysin perehtynyt Ingsocin periaatteisiin, näiden sanojen moitteeton käyttö oli vaikeata. Joissakin tapauksissa ne olivat tulkittavissa vanhakielelläkin, mutta tämä vaati tavallisesti pitkää selittelyä, johon liittyi erinäisten tärkeiden vivahteiden menettäminen. B-sanat olivat eräänlaista sanastollista ja käsitteellistä pikakirjojitusta, jossa useinkin kokonainen joukko poliittisia aatteita oli tihennetty muutamaan harvaan tavuun, mutta joka samalla oli paljon täsmällisempää ja vakuuttavampaa kuin tavallinen kielenkäyttö.

  B-sanat olivat kaikki yhdyssanoja.* (*Sellaiset yhdyssanat kuin esimerkiksi puhekirjoitin olivat tietenkin jo A-sanastossa, mutta nehän olivatkin vain mukavia lyhennyksiä, eikä niillä ollut varsinaisesti aatepohjaista sävyä.) Ne oli koottu kahdesta tai useammasta sanasta tai sanan osasta ja sulatettu helposti ääntyvään muotoon. Lopullinen seos oli aina nimiteonsana ja taipui tavallisten sääntöjen mukaan. Esimerkiksi hyväajatus tarkoitti ylimalkaisesti poliittisesti oikeaoppista, tai tarvittaessa teonsanana: »ajatella poliittisessa mielessä oikeaoppisella tavalla». Laatusana oli hyväajatustäysi, adverbi kuului hyväajatustavoin.

  B-sanoja rakennettaessa ei noudatettu mitään johto-opillista suunnitelmaa. Ne saattoivat olla peräisin mistä sanaluokasta ja ne voitiin panna mihin järjestykseen tahansa ja typistää mielin määrin, niin että ne olivat helpot ääntää ja johto oli samalla selvä. Niinpä esimerkiksi rikosajatus (ajatella rikollisesti) sanassa ajatus oli toisena, kun taas Ajatuspo-sanassa (Ajatuspoliisi) se oli ensimmäisenä. Säännöttömät muodot olivat ääntämyssyistä tavallisempia B-sanastossa kuin A-sanastossa. Mutta periaatteessa kaikki B-sanat taipuivat, ja samalla tavalla.

  Useilla B-sanoilla oli erittäin hienostunut ja herkistynyt merkitys, jota tuskin saattoi käsittää, ellei hallinnut kieltä täydellisesti. Ajateltakoon sellaista tyypillistä esimerkkiä, kuin eräässä »Timesin» pääkirjoituksessa ollutta lausumaa: Vanha-ajattelu epävatsatunto Ingsoc. Lyhin tulkinta, jonka tässä tapauksessa voi ajatella, olisi seuraava: »Ne, joiden ajatusmaailma on muodostunut ennen Vallankumousta, eivät voi tyydyttävästi käsittää Englannin sosialismin johtavia periaatteita». Mutta tämä ei ole suinkaan täsmällinen tulkinta. Niinpä, jotta mainitun sanonnan voisi käsittää täysin, täytyy ensinnäkin olla ehdottomasti selvillä siitä, mitä Ingsoc on. Ja edelleen, ainoastaan sellainen henkilö, joka on täydellisesti perehtynyt Ingsociin, voi omaksua kaiken sen voiman ja tehon, joka kätkeytyy sanaan vatsatunto. Siihen sisältyy sokea, ihastuneen intomielinen hyväksyminen, jota nykyisissä ravitsemusoloissa on vaikeata kuvitella. Entä sitten vanha-ajattelu, johon ehdottomasti liittyy ajatus mielettömyydestä ja turmeltuneisuudesta, dekadenssista. Mutta useiden uuskielen sanojen — niiden joukossa juuri myös vanha-ajatus — tarkoituksena ei ollut niinkään ajatusten ilmaiseminen kuin niiden hävittäminen. Nämä sanat, joita pakostakin oli jokseenkin vähän, oli merkitykseltään laajennettu käsittämään kokonaisia sanapatteristoja, jotka yhden ainoan sanan riittävästi peittäminä olivat ehdottomasti katoamattomia. Uuskielen Sanakirjan tekijäin vaikeimpana tehtävänä ei ollutkaan uusien sanojen keksiminen, vaan se, että kun ne oli keksitty, oli varmistauduttava siitä, mitä ne merkitsivät. Oli toisin sanoen varmistauduttava siitä, mitkä kaikki sanat oli hävitettävä uusien tultua kehitetyiksi.

  Niin kuin jo mainitsimme puhuessamme sanasta vapaa, aikaisemmin merkitykseltään vääräoppisia sanoja säilytettiin mukavuussyistä joissakin tapauksissa, mutta ne puhdistettiin epätoivottavasta merkityksestä. Lukemattomat sen tapaiset sanat kuin kunnia, oikeus, siveys, kansainvälisyys, demokratia, tiede ja uskonto olivat yksinkertaisesti lakanneet olemasta. Yksinkertainen sanapeite kätki ne kaikki, ja kätkiessään se hävitti ne. Niinpä kaikki vapauden ja tasa-arvoisuuden käsitteiden ympärille ryhmittyvät sanat oli koottu yhdeksi ainoaksi: rikosajatus. Ja kaikki puolueettomuuden ja järkiperäisyyden ympärille ryhmittyvät sisältyivät nyt sanaan vanha-ajatus. Suurempi täsmällisyys olisi ollut vaarallista. Puolueen jäseniltä vaadittiin muodollisesti samaa kuin muinaisilta juutalaisilta, jotka paljon muutakin tietäen tiesivät, että kaikki muut kansat paitsi he palvelivat »epäjumalia». Heidän ei tarvinnut tietää, että noita jumalia sanottiin mitä Baaliksi, mitä Osirikseksi, Moolokiksi, Astarotiksi ja mitä miksikin. Oli kai niin, että mitä vähemmän niistä tiesi, sen parempi omalle oikeaoppisuudelle. He tunsivat Jahven ja Jahven käskyt. Sen vuoksi he tiesivät, että kaikki muut ja muun nimiset jumalat olivat epäjumalia. Jokseenkin samalla tavalla Puolueen jäsen tiesi, millainen oli oikea puoluekäyttäytyminen, ja äärimmäisen hämärästi ja yleispiirteisesti hän niinikään tiesi, minkätapainen poikkeaminen siitä olisi mahdollista. Hänen sukupuolielämänsä säännöstelivät sanat sukurikos (siveettömyys sukupuoliasioissa) ja hyväsuku (siveys). Sukurikos peitti käsitteellisesti kaikki sukupuolielämän harhautumat. Se peitti aviorikokset, haureuden, homoseksuaaliuden ja muut perverssit taipumukset, ja sen lisäksi vielä normaalinkin sukupuolielämän. Niitä ei tarvinnut luetella erikseen, sillä kaikki olivat laadultaan yhtä rikollisia, ja periaatteessa niistä oli kaikista rangaistuksena kuolema. C-sanastossa, johon kuuluivat tieteelliset ja teknilliset sanat, oli pakko antaa erilliset nimitykset eräille sukupuolisille harhaantumille, mutta tavallinen kansalainen ei niitä tarvinnut. Hänhän tiesi, mitä tarkoitti hyväsuku — siis normaali miehen ja vaimon välinen sukupuoliyhteys pelkästään lasten saamiseksi, ilman mitään ruumiillista nautintoa naiselle: kaikki muu oli sukurikos. Uuskielessä oli harvoin mahdollista seurata harhaoppista ajatusta pitemmälle kuin että se yleensä oli ollut.

  B-sanastossa ei ollut ainoatakaan ideologisesti merkityksetöntä sanaa. Monet sanat olivat eufemistisia, kaunistelevia. Sanat sellaiset kuin iloleiri (pakkotyöleiri) tai Minipax (Rakkauden Ministeriö, s.o. Sotaministeriö) tarkoittivat aivan päinvastaista kuin olisi saattanut luulla. Toisaalta oli sanoja, jotka ilmaisivat selvää, ylenkatseellista Oceanian yhteiskuntaolojen tuntemusta. Esimerkiksi proleravinto tarkoitti sitä törkeän viheliäistä ajankulua ja väärennettyjä tietoja tapahtumista, joita Puolue syötti joukoille. Oli myös sanoja, joilla oli kaksoismerkitys; Puolueen jäsenistä käytettyinä ne merkitsivät hyvää, vihollisista pahaa. Mutta oli paljon sellaisiakin sanoja, jotka ensi näkemältä tuntuivat vain lyhennyksiltä ja jotka eivät saaneet ideologista väritystään merkityksestään vaan rakenteestaan.

  Mikäli mahdollista oli kaikki sanat, joilla saattoi olla poliittista merkitystä, otettu B-sanastoon. Jokaisen järjestön, oppisuunnan, maan tai laitoksen, julkisen rakennuksen nimi oli aina lyhennetty tuttuun, käyttökelpoiseen muotoon. Niistä oli tehty helposti ääntyviä sanoja, joissa oli mahdollisimman pieni määrä tavuja, ja nämä kaikki kantoivat alkuperäisen leimansa. Olihan kahdennenkymmenennen vuosisadan alkuvuosikymmenilläkin ollut tällaisia poliittiselle kielenkäytölle tyypillisiä kokoontyönnettyjä teleskooppisanoja. Oli saatettu havaita, että pyrkimys tällaisiin lyhennyksiin oli voimakkain totalitaarisissa maissa ja järjestöissä. Sellaisia sanoja olivat esimerkiksi natsi, Gestapo, Komintern, Inprekor, Agitprop. Aluksi niitä oli ruvettu käyttämään vaistomaisesti, mutta uuskielessä tätä menettelytapaa sovellettiin tietoisesti. Sanat Kommunistinen Internationaale toivat mieleen täysinäisen kuvan koko maailman käsittävästä veljeydestä, punaisista lipuista, katusuluista, Karl Marxista ja Pariisin kommuunista. Mutta Komintern panee heti ajattelemaan vain tiukkaa järjestöä ja tarkasti määriteltyä oppijärjestelmää. Se viittaa johonkin helposti tunnettavissa olevaan, tarkoitukseltaan rajoitettuun, niin kuin esimerkiksi pöytään tai tuoliin. Komintern on sana, jonka voi lausua miltei ajattelematta mitään, kun taas Kommunistinen Internationaale on sanonta, jonka kohdalle on pysähdyttävä ainakin hetkeksi. Samalla tavoin Minipax on sana, johon liittyvät assosiaatiot ovat harvalukuisempia ja helpommin hallittavissa kuin ne, jotka heräävät käytettäessä sanaa Rauhan Ministeriö. Tämä ei perustu ainoastaan tottumukseen lyhentää aina milloin on mahdollista, vaan myös miltei liioiteltuun huolenpitoon siitä, että jokainen sana ääntyisi helposti.

  Uuskielessä pidettiin äänteellistä kauneutta tärkeämpänä kuin mitään muuta seikkaa, tietenkin merkityksen täsmällisyyttä lukuunottamatta. Kieliopin säännöllisyys uhrattiin aina, milloin se näytti välttämättömältä. Vanhaan kielioppiin verrattuna oli uuskielen kielioppi ohut kirja, ja yhä keksittiin uusia tapoja sen yksinkertaistamiseksi. Uuskieli erosi miltei kaikista muista kielistä sikäli, että sen sanavarasto joka vuosi pieneni eikä suinkaan kasvanut. Jokainen vähennys oli voitto, koska valinta voitiin suorittaa pienemmältä alalta ja viettelemys ajattelemaan niin muodoin oli myös pienempi. Toivottiin, että lopulta tulisi mahdolliseksi puhua pelkästään kurkunpäästä tarvitsematta lainkaan käyttää korkeampia aivokeskuksia. Tämä päämäärä myönnettiinkin suoraan uuskielen sanalla ankkapuhe, joka tarkoitti ääntelemistä sillä tavoin kuin ankka. Niin kuin monet muutkin B-sanaston sanat sekin oli kaksoismerkityksinen. Jos ankkapuhutut mielipiteet olivat laadultaan oikeaoppisia, se merkitsi kiitosta. Kerran »Times» mainitsi eräästä Puolueen puhujasta, että hän oli kaksiplushyvä ankkapuhuja, ja se käsitettiin erittäin suureksi tunnustukseksi.

  C-sanasto. C-sanasto täydensi molempia edellisiä, ja se käsitti ainoastaan tieteelliset ja teknilliset termit. Ne muistuttivat meidän päiviemme termejä, ja ne oli kehitettykin samoista kannoista, mutta tavanmukaisesti oli huolehdittu niiden tarkasta käsitteellisestä rajoittamisesta ja epätoivottavien merkitysten hävittämisestä. Ne noudattivat samoja kieliopillisia sääntöjä kuin molempien muiden sanastojen sanat. Vain harvat C-sanaston sanoista olivat jokapäiväisen tai poliittisen kielen käytännössä. Jokainen tieteellinen työntekijä tai teknikko löysi kaikki tarvitsemansa sanat hänen erikoisalaansa varten toimitetusta luettelosta, mutta muiden luetteloiden sanoja hän tunsi ainoastaan ohimennen ja pintapuolisesti. Vain harvat sanat olivat kaikissa luetteloissa yhteisiä, eikä ollut lainkaan sanastoa, joka olisi ilmaissut tieteen toimintoja ajatuksellisena menettelytapana, olipa kysymys mistä sen alasta tahansa. Eipä ollut sanaa merkitsemässä »tiedettä» itseäänkään. Kaikki merkitykset, jotka sillä mahdollisesti saattoi ajatella olevaksi, sisältyivät jo riittävästi sanaan Ingsoc.

  Edellä olevasta käynee selville, että harhaoppisten ajatusten ilmaiseminen uuskielellä oli muutamia harvoja, matalatasoisia tapauksia lukuunottamatta likipitäen mahdotonta. Tietysti oli mahdollista esittää erittäin karkeata ja epähienoa harhaoppisuutta, eräänlaista parjausta. Olisi ollut mahdollista sanoa esimerkiksi, että Iso Veli on epähyvä. Mutta tätä toteamusta, joka oikeaoppisen korvissa oli selvästi mahdottomuus, ei olisi voinut millään tavoin järjellisesti puolustaa, sillä siihen tarvittavia sanoja ei ollut olemassa. Ingsocille vihamielisiä ajatuksia saattoi ylläpitää vain epämääräisellä, sanattomalla tavalla, niistä voi mainita ainoastaan suunnilleen ja karkein sanoin, jotka yhdessä kasassa ollen tuomitsivat kokonaisia harhaoppisuusryhmiä tarkemmin määrittelemättä niitä. Uuskieltä saattoi tosiaankin käyttää harhaoppisiin tarkoituksiin vain kääntämällä joitakin sanoja vanhakieleen. Niinpä esimerkiksi oli mahdollista sanoa uuskielellä Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, mutta vain samassa mielessä kuin vanhakielellä oli väitettävissä: Kaikki ihmiset ovat punatukkaisia. Kieliopillista virhettähän siinä ei ollut, mutta väite oli ilmeisesti väärä. Siihenhän sisältyy sekin, että kaikki ihmiset ovat saman pituisia, saman painoisia tai voimiltaan yhtä väkeviä. Poliittisen ja yhteiskunnallisen tasa-arvoisuuden käsitettä ei enää ollut olemassa, ja juuri se merkitys oli puhdistettu pois tasa-arvoinen sanasta. Vuonna 1984, jolloin vanhakieli oli vielä tavallisessa elämässä yleinen, oli olemassa se teoreettinen vaara, että käytännössä olevat uuskielen sanat kenties olisivat saattaneet johdattaa mieleen niiden alkuperäisen merkityksen. Mutta käytännössä ei kenenkään kaksoisajatteluun kunnollisesti perehtyneen ollut vaikeata välttää tätä, ja parin sukupolven kuluttua koko erehdyksen mahdollisuuskin oli häviävä. Henkilö, joka on kasvanut uuskieli ainoana kielenään ei voi tietää, että tasa-arvoisella on joskus ollut toinenkin, »poliittista tasa-arvoisuutta» tarkoittava merkitys, tai että vapaus on joskus saattanut tarkoittaa myös »ajatuksenvapautta». Eihän sellainen, joka ei milloinkaan ole kuullut shakkipelistä, voi aavistaa kuningattarella ja tornilla olevan sellaista merkitystä kuin pelissä. Monet rikokset ja erehdykset tulevat mahdottomiksi, kun niillä ei ole nimeä, eikä niitä siis voi ajatellakaan. Ja saattoi aavistaa, että ajan kuluessa uuskielen ansiokkaat ominaisuudet yhä vain korostuisivat: sanat vähenisivät vähenemistään, niiden merkitykset jäykistyisivät jäykistymistään ja mahdollisuus niiden käyttämiseen sopimattomassa tarkoituksessa pienenisi.